Cliona, Eric sekä Adam menivät taksilla Bondi beachille, missä he majoittuvat tällä hetkellä.
Julia (suomalainen tyttö, johon tutustuin ensimmäisen Australia vuoteni aikana) tuli minua bussiasemalle vastaan ja auttamaan minua kantamaan tavaroitani.
Julia oli luvannut minulle katon pääni päälle ja auttaa alkuun ennen kuin löydän itselleni töitä.
Oleskelen tällä hetkellä Julian ystävien luona, yksi ranskalainen tyttö sekä kaksi australialaista miestä. Miehet ovat noin 50-vuotiaita, todella mukavia ja hyväsydämisiä ihmisiä. Toinen miehistä omistaa tämän asunnon, joka sijaitsee aivan keskustassa ja on kattohuoneisto, eipä ole valittamista. :)
Julia asuu aivan nurkan takana ja viettää suurimman osan ajastaan täällä asunnolla.
Ensimmäisenä iltana sain kunnon ruoka annoksen nenäni eteen sekä parit lasilliset viiniä. Tänään aamulla heräsin siihen, että ravintolasta oli haettu kunnon aamupalat meille kaikille. Itsestä tuntuu jotenkin oudolta, että minulle tarjotaan ilmaiseksi kunnon ruokaa ja ollaan valmiita auttamaan todella paljon. En ole tottunut että saan ruoan ilman, että maksan siintä. Asukkaat täällä kuitenkin vakuuttavat että asia on ok ja että minun ei tarvitse murehtia.
Sitten kun saan töitä niin vien kaikki nämä johonkin hienoon ravintolaan syömään kiitokseksi tästä kaikesta.
Asunnossa on kolme makuuhuonetta ja yksi näistä on vapautumassa ihan lähiviikkoina ja Julia ehdottikin minulle että voisin jäädä kyseiseen huoneeseen. Täytyy tässä vielä vähän mietiskellä ja katsoa miten työtilanne lähtee sujumaan, mutta eipä se huonolta idealta kuullostaisi ollenkaan.
Kuva tämän päivän The Daily Telegraph lehden etukannesta. Blue Mountainsilla olevat ihmiset on käsketty evakuoimaan tämän päivän aikana ennen lounasta pois vaara-alueelta.
Itse en ole siis vaara alueella eikä ole mahdollisuutta, että palot tänne tulisivat, joten varsinkin äidille tiedoksi, olen turvassa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti