Taipaani farmilla

Törmättiin töissä taipaaniin. Kyseisestä käärmeestä erityisen vaarallisen tekee se, että se puree uhriaan useita kertoja syvälle ihon alle ja samalla ruiskuttaa paljon tappavaa myrkkyä. Ilman hoitoa taipaanin puremaan kuolee 100% varmuudella. Taipaani on siis yksi maailman myrkyllisimmistä käärmeistä. 

Australiassa on myös kymmenen maailman myrkyllisintä käärmettä ja vuosittain sairaalaan joutuu käärmeen pureman takia noin 500-600 ihmistä, joista onneksi vain 2-4 kuolee vuosittain. Vastamyrkyt sekä hyvät lääkärit ovat siis pelastus monelle. 

Itse en nähnyt kun tämä töissä kohtaamamme taipaani tapettiin, mutta kuulin kyllä kun aasialaiset tytöt kiljuivat erittäin lujaa käärmeen nähdessään. 

Välillä sitä unohtaa, että täällä ne myrkyllisimmät käärmeet ovat ja jotenkin on liian varomaton ulkona liikkuessaan paikoissa joissa mahdollisesti on käärmeitä. Näihin törmätessään muistaa kyllä taas olla varoivaisempi, ainakin hetken. 

Tämä viikonloppu on mennyt suht rauhallisissa merkeissä. Olen paljon katsonut elokuvia, tehnyt hyvää ruokaa ja vähän alkanut järjestelemään tavaroitani. Tälläinen rauhallinen viikonloppu ennen viimeistä viikonloppua täällä Innisfailissa, joka tuskin tulee olemaan niin kovin rauhallinen. :) Tänään onkin tasan viikko jäljellä, sillä ensi viikon sunnuntaina on viimein aika sanoa Innisfailille ja tälle hostellille hyvästit.

Hetkiä tyttökavereiden kesken.

Pitkästä aikaa pääsin myös nyt viikonloppuna skypeilemään niin Juuson kuin minun porukoidenkin kanssa. Juuson kanssa skypeilyä jatketaankin vielä tänään, kun ei sitten taas tiedä milloin seuraavan kerran tulee mahdollisuus skypeilyille.
Viime kerrasta porukoiden kanssa skypeilyyn taitaakin olla jo useampi kuukausi.. Nopeasti se aika vain menee!

Muilla huoneessa olevilla oli hauskaa minun skypeilyjeni aikana kun ensimmäistä kertaa kuulivat minun puhuvan suomea. Kahden näistä myös piti tulla katsomaan miltä minun perheeni näyttää ja sanomaan hei. :) Äitiä myös nauratti aika paljon kun aloitin puhumaan aluksi englanniksi ennen kuin tajusin kääntää keskustelun suomenkielelle. Jännästi sitä menee kielet nykyään sekaisin päässä. :D Juttua saatiinkiin riittämään sitten sellaisen parin tunnin verran. :)
Unohtaa miten kaukana sitä onkaan kun näkee toiset ruudulla niin läheltä, tuntuu kuin istuisi saman pöydän ääressä normaalisti keskustelemassa.

Isäpuoli, veli ja äiti ♥ 

Viikko töitä jäljellä

Ensi viikon torstai tulee olemaan minun viimeinen päiväni banaanifarmilla ja tällä kertaa voisin melkeinpä vannoa että en enää ikinä palaa banaanien pariin työskentelemään, mutta eikö se niin ole, että never say never? Saa nähdä löydänkö itseni kuitenkin banaanien parista jonakin päivänä, toivottavasti en. 

Näin pirteinä palataan töistä jokaisena päivänä.

Tällä viikolla on töissä tuntunut todella raskaalta, henkisesti. Tuntuu että nyt riittää, ei vaan jaksa enää. Vielä viikko ja sitten se on ohi. Tuntuu että yhtäkään banaania en halua enää nähdä, banaanien syömisestä puhumattakaan. Mutta työtä se on tämäkin ollut ja paljon on kuitenkin hyviä hetkiä tullut koettua sekä ihania ihmisiä tavattua. Vaikka päivät ovat olleet todella rankkoja niin henkisesti kuin fyysisesti niin olen kuitenkin tyytyväinen, että tänne tulin, kokemuksia ja ihania hetkiä työn parissa on kuitenkin ollut paljon, ei se pelkästään kamalaa ole ollut. Mutta kun se raja tulee vastaan niin se tulee. Ei ole tullut paljoa panostettua laatikoiden määrään enää, vaikka ehkä pitäisi. Nykyään kun tulee se tavoite 300 laatikkoa helposti täyteen niin sen jälkeen olen aika laiska pakkaamaan ripeästi, mutta viikko enää niin on sellainen olo, että aika sama montako niitä laatikoita tulee pakattua, pääasia että työnjälkeä edelleenkin kehutaan.

Puhelimen sain myös vihdoin takaisin. Ensimmäisen kerran perjantaina jolloin en kiinnittänyt sen ihmeempää huomiota puhelimeen, totesin vain että näyttö on korjattu ja maksoin älyttömän summan korjauksesta! ($130)

Myöhemmin sitten huomasin, että kun minulle soittaa tai kun minä koitan soittaa jollekin niin he kyllä kuulevat minut, mutta itse en kuule mitään. Ketutti lievästi sanottuna. 

Maanantaina vein sitten puhelimen uudelleen huoltoon, kun eipä se liike tietenkään viikonloppuna auki ollut. Eilen sain puhelimen uudemman kerran takaisin ja sillä kertaa testasin kaikki mahdolliset toiminnot puhelimesta ennen kuin astuin liikkeestä ulos. Onneksi enempää en joutunut maksamaan. Jos olisin alun perin tiennyt paljonko korjaus tulee maksamaan niin olisin samantien ostanut uuden puhelimen, mutta ei voi enää minkään, onpahan ainakin naarmuton näyttö. 

Noin kuukausi sitten yhtenä kauniina aamuna huomattiin, että meidän hostellin ulko oleskelualueen yläpuolelle on ilmestynyt linnunpesä. Naureskeltiin ihmeellistä paikka valintaa, sillä kirkas lamppu on aivan tämän vieressä sekä varsinkin viikonloppuisin paikka on todella meluisa, no itsepähän paikan valitsivat.
Viime viikolla kyseisen linnunpesän täytti viisi pientä linnunpoikasta. Todella suloisia, ainakin vielä. Nyt sitten odotellaan, että miten äänekkäiksi he ryhtyvät tässä lähipäivinä.

Näitä voisi seurata vaikka tuntitolkulla

Tänä aamuna lähti meidän huoneesta yksi pariskunta pois, hekin kotoisin Irlannista. Kuten ehkä olette huomanneet jostakin syystä olen löytänyt itseni Irlantilaisten keskeltä, jotenkin se huumori kai osuu niin yksiin.
Meillä on ollut todella hyvä huone kaikin puolin, jokainen henkilö tässä huoneessa on ollut omalla tavallaan erilainen (ei ehkä kaikki ok pääkopassa, hyvällä tarkoittaen) mutta silti jokaisessa meissä on jotakin samaa. Hiljaisia hetkiä ei paljon huoneessa ole ollut ja nauraa on saanut niin paljon, että vatsaan on koskenut vielä seuraavanakin päivänä.
Tälläisiä hetkiä ja ystäviä tulee ikävä kun täältä lähtee, mutta niin se vain on että jokaisen aika on lähteä jossain vaiheessa ja siirtyä eteenpäin. Onneksi suurinosa meistä on menossa Sydneyhyn, jossa mahdollisuus jälleen nähdä ja viettää aikaa yhdessä.

Gillian pyysi minua edellisenä iltana herättämään itsensä ennen kuin lähden töihin, jotta voi tulla vilkuttamaan vielä heipat. Olin herättämässä häntä kun huomasin että hän sekä hänen poikaystävänsä nukkuivat niin autuan näköisinä sylikkäin etten raaskinut alkaa siinä sitten ravistelemaan hereille. Laitoin tekstarina sitten viestiä että kohta ollaan lähdössä, mutta eivät he sitte heränneetkään.. Eikä tämä kelvannut sitten Gillianille. :)
Muutaman viikon päästä nähdään kuitenkin jälleen! :)

Loppuun vielä pari maisema kuvaa täältä päin. Kohta nämä maisemat muuttuvat joksikin ihan muuksi :)

Orpo olo ilman puhelinta

Viime lauantaina näytin kaverilleni puhelimestani videota kun eräs hostellin asukkaista tönäisi häntä vahingossa niin että koko puhelin lensi lattialle. Puhelimen näyttö hajosi kokonaan ja koska kännykkäni on kosketusnäytöllinen en pysty mitään sillä tekemään.
En pysty vastaamaan puheluihin enkä lukemaan viestejä saati itse soittamaan tai kirjoittamaan kenellekään. Voin sanoa että vitutuskäyrät olivat aika korkealla. Harmittaisi huomattavasti vähemmän jos olisin itse puhelimen rikkonut, silloin olisin vain vihainen itselleni, nyt harmittaa niin paljon enemmän.

Yksi hostellilainen vei puhelimeni eilen huoltoon koska itse olin töissä kun liike oli auki, joten en sinne pystynyt menemään. Puhelimeen täytyy tilata jokin juttu, (näin paljon siis itse koko asiasta tiedän) joka saapuu tänne keskiviikkona ja puhelin on valmiina noudettavaksi perjantaina. Mitään tietoa ei ole, että paljonko korjaaminen tulee maksamaan, tuntuu niin turhalta rahan tuhlaukselta..
Mutta siis, ilman puhelinta olen perjantaille saakka ja kyllä tuntuu oudolta! Jännästi sitä on riippuvaiseksi tullut kännykästään..
Onneksi sain lainaksi iPodin jolla pystyn töissä kuuntelemaan musiikkia, voisi työpäivät tuntua aika pitkiltä ilman musiikkia johon on töissä tottunut.

Ensi viikonloppuna järjestetään viereisessä ravintolassa backpacker ilta, joka tarkoittaa sitä, että tarjolla on ILMAISTA pizzaa sekä halpoja juomisia ja paljon backpackereitä.
Itse olen paikalle menossa ihan ilmaisen pizzan takia ja ehkä saatan parit drinksut juoda, mutta siihen se saa jäädä minun osaltani.

Meneillään on nimittäin säästökuuri, sillä reissaaminen alkaa alle kolmen viikon päästä! Apua! 
Nyt on siis aika säästää viimeisetkin sentit sillä ne tuhlaa mielummin reissatessa kuin täällä Innisfailissa, missä on jo muutama kuukausi tullut oltua.
Reissuporukka on sen verran muuttunut, että Melissa (irlantilainen tyttö, josta kerroin täällä aiemmin) sekä hänen poikaystävänsä jäävät reissusta pois ja menevät suoraan Sydneyhyn ja heidän tilalleen on tullut ruotsalainen äijä. Joten reissaamaan on lähdössä minun lisäkseni kaksi irlantilaista (Cliona, josta olen myös täällä kertonut aiemmin sekä hänen poikaystävänsä) sekä tämä ruotsalainen, mutta hyvä porukka on koossa ja tietää että yhdessä tullaan toimeen hyvin! Sydney on siis määränpäänä ja sinne on myös menossa todella paljon porukkaa täältä hostellilta ja varmasti tullaan viettämään siellä aikaa yhdessä. :)

Perjantaina hiotaan reissuporukan kesken viimoisia reissusuunnitelmia ja tehdään varauksia ja sitten saa rentoutua kun kaikki on suunniteltuna. Päivän tarkkuudella emme tosiaan mitään suunnittele emmekä ota stressia turhasta, mutta paikat joihin olemme menossa sekä varaukset jotka täytyy tehdä on hoidettava.
Täytyy sanoa että todella kova paniikki on rinkan sekä pakkaamisen suhteen, sillä täällä Innisfailissa olo aikana on tavaraa kertynyt hurjasti lisää, eikä tietenkään mitään tarpeetonta.. Ja tällä kertaa sitä rinkkaa on oikeasti raahattava mukana! Oon tuskissani jo pelkästä ajatuksesta..

Kuvia banaanien parista

Viime viikot menneet jälleen aika pitkälti töiden parissa ja töiden jälkeen on niin väsynyt ettei oikein mitään tule viikolla tehtyä. Huomenna perjantaina meillä piti olla vapaapäivä, mutta tänään ilmoitettiin että töitä on huomennakin. Toisaalta hyvä hommahan se on rahan kannalta, mutta olisi se ollut kiva vapaanakin pitää kun on niin väsynyt olo. 

gotta love your job :)

Tälläinen sateenkaari oli yhtenä aamuna töihin mennessä taivaalla. Taisi olla ensimmäisiä aamuja kun oli jo kunnolla valoisaa töihin lähdettäessä, huomaa että nyt se on kesä vihdoin tulossa! :) Vaikkakin kesältähän tämäkin talvi täällä on minulle tuntunut. 

Meidän hostellilta porukka joka työskentelee samalla farmilla

coolio

tälläinen löytyi työlaukusta työpäivän jälkeen. 

Meillä on hostellin huoneessa todella kuuma ja ilmastointi on rikki. Öisin on tullut nukuttua neljästä viiteen tuntia, ei vain yksinkertaisesti pysty nukkumaan. Kuumuus on jotain todella ikävää öisin. 

Päivisin on myös lämpötilat lähteneet aika hyvin nousuun ja välillä töissä on kyllä todella tukalat oltavat. Kaipa näihin kohta taas tottuu. :)

Meidän huoneeseen saapui kaksi ruotsalaista parisen viikkoa sitten, todella mukavia ja hyvin tullaan juttuun keskenään. 

Tänään töistä kotiin tultua Annie (ruotsalainen tyttö siis) juoksi minua vastaan ja pyysi huoneeseen, koska hänellä on jotakin minulle.

Huoneeseen päästyämme Annie ojensi minulle vesipyssyn, hän oli ostanut kaksi kappaletta, itselleen ja minulle. Enpä ole vesipyssyllä leikkinytkään moneen vuoteen. 

Salakavalasti täytimme pyssyt ja aloitimme vesisodan ulkona olevien miesten kanssa. Niin kauan oli kivaa kunnes miehet hakivat vesiletkun ja kastelivat meidän läpimäriksi.. Tästä taisi nyt sitten keskeytyä sota miesten ja naisten välille.. :D Täytyy tätä hostelli elämää jollakin tapaa piristää ja mikä sen parempi keino kun leikkiminen lasten tapaan. :)