Ikävä

Ikävä. Se tulee aina aika ajoin yllättäen. Jostakin nurkan takaa. Ikävähän on kaikenaikaa, mutta se ei ole niin mielessä, ei päässä, mutta sitten se tulee, isona.
Mulla ikävä kohtauksia tulee jonkin tapahtuman, muiston tai asian yhteydessä. Tänään mun ikävä tuli jälleen kylään.

Mulla on ikävä mun veljeä. Mulle tärkeintä ihmistä.

"Your brother is always the first male friend you will have in your life. Nobody will ever be able to understand your craziness like your brother and although you don't see each other as much as you'd like, he will always remain your friend and be there for you when you need him the most. While people will come and go in your life, your brother will be in your heart for a lifetime." -Unknown

Mun veli on se joka ymmärtää minua kun muut ei ymmärrä. Se joka tietää miltä musta tuntuu ja miksi musta tuntuu siltä. Mun veli on se joka ymmärtää ilman että edes ehdin kertomaan, tajuaa mun typeryydet eikä tuomitse. Mun veli on se jolle mä soitan ensimmäisenä jos jotakin tapahtuu tai jos mä haluan muuten vaan avautua. Se kärsii kaikista eniten mun oikuista, mutta silti se ymmärtää. Ymmärtää jopa mun kieroutuneen huumorin.
Välillä mua harmittaa että miten paljon se joutuu kestämään mun takia, mutta sitä vartenhan veljet on, eikö niin? Ainakin mun veli on oppinut kärsivällisyyttä eläessää mun kanssa. :)

"Our path may change as life goes along, but the bond between us remains ever strong." -Unknown

PIKKUveli ja minä

Tänään on ollut kova ikävä, mutta se on sitä hyvää ikävää. 

Välillä harmittaa niin paljon tämä välimatkan pituus, mutta sitten tietää että se pahin ikävä kohtaus painuu taka-alalle ja muistaa taas, että täällä päin maailmaa on itseään varten ja että täällä on itselle parempi olla ja itsellä on onnellisempi olo. Itseähän varten me eletään täällä kuitenkin. Eikä se veli sieltä mihinkään katoa.

"To the outside world we all grow old. But not to brothers and sisters. We know each other as we always were. We know each other's hearts. We share private family jokes. We remember family feuds and secrets, family griefs and joys. We live outside the touch of time." - Clara Ortega

Ikävä on kuitenkin inhottavaa, se tekee mielestä surkean. Tuntuu että kun se tulee päälle niin on vaikea miettiä mitään muuta. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta kun on ollut useamman kuukauden tai vuoden erossa itselle tärkeistä ihmisistä niin se ikävä on suurempaa. Mutta ei se ole pahaa kuitenkaan. Ei se tee pahaa ikävöidä, se kasvattaa ja opettaa, se pitää ottaa vahvana vastaan, ei pidä lannistua ja luovuttaa.

Aika-ero myös rasittaa, kun tekisi mieli soittaa niin täytyy laskea että Suomessa kello on tällä hetkellä -9 tuntia, joten ei se niin helposi aina käy. 

Ikävä on välillä myös sitä omaa äidinkieltä. Vaikka tällä hetkellä oma äidinkieli on ajoittain hieman hukassa, niin on silti asioita joita olisi helpompi selittää omalla kielellään. On sanontoja joita en pysty kääntämään englanniksi ja tiettyjä asioita jotka eivät kuullosta samalta kuin omalla kielellä. Mutta nämä on kuitenkin loppujen lopuksi pieniä asioita.
Viimeeksi veljen kanssa puhelimessa puhuessa hän sanoi, että suomeni kuullostaa hirveältä, niin ihana veljeni on. Haha.

Ikävä tulee ja menee. Se on normaalia, olisi väärin jos ei olisi ikävä ollenkaan. Siitä tietää miten rakkaita ihmisiä on olemassa, eikä ne katoa mihinkään. He ovat aina olemassa vaikka olisivatkin kaukana. Sydämessä he ovat kuitenkin aina lähellä.

...ja yhden puhelinsoiton päässä :)