Viimeistä viikkoa mennään ennen kun on aika palata takaisin opiskeluiden pariin. Työtunteja on kerääntynyt todella hurjasti näiden kahdeksan lomaviikon aikana ja hieman tuntuu oudolta ajatukselta, että jatkossa töitä tulee tehtyä viikossa vain 20-tuntia ja opiskeluihin keskityttävä sitten huomattavasti enemmän.
Opiskeluhan ei ole Australiassa Suomen tapaan maksutonta, vaan täällä maksetaan suhteellisen kovia lukukausimaksuja. Varsinkin kansainvälisille opiskelijoille lukukausi maksut tuntuvat välillä kohtuuttoman suurilta. Onneksi opiskelijakortilla saa kuitenkin hyviä alennuksia niin julkisesta liikenteestä, kuin monesta muustakin asiasta, joten se hieman auttaa.
Viime viikolla maksoin toisen kerran kouluni lukukausimaksun ja täytyy sanoa, että olen itsestäni aika ylpeä, että olen onnistunut rahat saamaan kasaan ilman ulkopuolista apua.
Töitä on tullut kyllä sen eteen tehtyä, mutta kyllä minä mielelläni lukukausimaksut makselen, että saan täällä olla ja elää tällä hetkellä. Kaikesta huolimatta olen täällä paljon onnellisempi, ainakin nyt. Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta täytyy olla valmis tekemään ne päätökset ja uhraukset sen oman onnellisuuden eteen.
Kahdeksan viikkoa on nyt myös takana nykyisessä työssäni ja olen oppinut siellä todella paljon ja sanavarastoni on kehittynyt myös hurjasti. Olen itsevarma työn suhteen, tunnen että osaan siellä ne asiat joita minun vastuullani on ja joita minulta odotetaan. En jännitä enää menemistä uusiin yrityksiin ja kun menen vierailuille niihin yrityksiin, joissa olen jo aiemmin ollut tiedän jo mistä small talk:ia voi repäistä ja saada ne pomot hyvälle tuulelle.
Olen myös todella tyytyväinen, että nykyinen pomoni haluaa minut siellä pitää kun palaan takaisin opiskelemaan, vaikka hänelle olisi helpompaa palkata henkilö joka pystyy tekemään täyttä päivää. Hän viimeeksi tänään sanoi, että on ollut tyytyväinen työpanokseeni ja asiakkaatkin tykkäävät miten työskentelen kun käyn tapaamisissa, tai toimitan/noudan tuotteita. Kehuja on aina mukava kuulla ja niillä saa omaa päivää hurjasti piristettyä!
Työmatkoihin minulla menee melkein tunti suuntaansa, mutta siihen olen jo tottunut eikä se harmita niin paljoa. Jatkossa saan tehtyä iPad:lla opiskelujuttuja junamatkoilla, joten saanpahan senkin ajan hyödynnettyä.
Vaikka monet asiat ovat täällä tällä hetkellä hyvin tulee vastaan myös niitä ikäviä asioita. Suurinosa ystävistäni on muualta kuin Australiasta kotoisin ja on päivänselvää, että se päivä tulee vastaan kun jokaisen on palattava kotimaahansa. (ellei ole pysyvää oleskelulupaa niinkun muutamalla ystävälläni on) Välillä se päivä vaan tulee niin yllättäen ja puskien takaa, että joutuu pysähtymään ja miettimään että täytyisi enemmän ottaa iloa irti näistä ihmisistä juuri nyt, sillä koskaan ei tiedä tuleeko heitä näkemään kun he tai itse lähdetään pois Australiasta.
Yhdet parhaimmista ystävistäni täällä Melissa sekä Rooney joutuivat palaamaan takaisin Irlantiin reilu viikko sitten. Heidän lähtemisensä kävi todella yllättäen ja erittäin lyhyellä varoitusajalla, sillä heidän oli tarkoitus olla vielä reilu vuosi lisää ja Rooneyllä häämötti neljän vuoden oleskelu/työlupa takataskussa, joten kukaan ei olettanut heidän lähtevän vielä pitkään aikaan takaisin Irlantiin, ei edes he itse.
Välillä elämässä kuitenkin tapahtuu asioita jotka on pakko laittaa etusijalle ja toimittava niiden mukaan. Heille tuli tälläinen tilanne eteen kun he saivat todella ikäviä ja henkilökohtaisia asioita kotonta tietoonsa ja he tekivät päätöksen lentää samantien takaisin Irlantiin. Olen sitä mieltä että kyseisessä tilanteessa he kyllä tekivät ihan oikean ratkaisun, itse olisin tehnyt samoin.
Olen kiitollinen siintä, että heillä oli aikaa tulla sanomaan minulle heipat ja viettämään heidän viimeinen iltansa kanssani täällä. Todella haikeat olivat hyvästit, mutta heidän kohdallaan olen 100% varma, että tulen heidät tapaamaan jossakin vaiheessa elämää! Varsikin kun monet muut Irlantilaisista ystävistäni asuu joko samassa tai viereisissä kaupungeissa.
Elämälle ei kuitenkaan voi mitään ja näin välillä käy, että yllättäen joutuu hyvästejä sanomaat. Mutta nämä hyvästit eivät olleet kuitenkaan ne lopulliset. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti