Perjantai

Aamusta asti ollut todella kipeä olo, korvat lukossa, ääni ei kulje, mun puheesta ei saa selvää, yskittää ja asiakkaat kysyy puhelimessa "Mitä sulle on tapahtunut kun en ymmärrä sun puheesta enää mitään?" Aivot on jäässä ja pitäisi laskutus saada kuntoon ennen kun firma menee viikonlopuksi kiinni.
Ei ole kuumetta, on vaan yliväsynyt olo liian vähäisistä yöunista.

Mitä mä teen?

Tekstaan kaverille että nyt on aika huono päivä ja mikään ei toimi ja haluaisin vaan kotiin nukkumaan. Niinkuin äiti aina sanoo, uni on paras lääke. Kaveri vastaa ja lohduttaa, että ei ole montaa tuntia jäljellä ja pääset nukkumaan, huomenna saat nukkua pitkään.

Minuutti töiden päättymisen jälkeen tulee uusi viesti "Mitä mä sanoin, ei ole paljoa jäljellä. Nyt pääset nukkumaan ja lepäämään."

Istun junassa ja koitan olla yskimättä ihmisten niskaan, inhottaa olla kipeänä. 

Nälkäkin on kun mitään ei kerennyt koko päivänä syömään. Ajattelen vain että kohta olen kotona ja pääsen lepäämään.

Avaan alaoven rappukäytävästä ja vaikka korvat on lukossa niin kuulen musiikin aivan sieltä ylimmästä kerroksesta asti. Vituttaa. 

Tulen kotiin ja asunto on täynnä ihmisiä, kännisiä sellaisia. 

Perjantai.

Tekstaan kaverille ja samantien tulee soitto että ruoka on tunnin päästä valmis ja katettu myös minulle.

Äiti on Skypessä ja viimeisestä Skypestä on jo monta viikkoa, heti tulee parempi mieli kun kuulee tutun äänen..

Saavun kaverin luokse. Ja hitto, jätkä on oikeasti väsännyt mulle ruokaa. 

Tulee hyvä mieli. 

Kaverin luona kuluu muutama tunti kevyesti. Syödään, jutellaan, kuunnellaan musiikkia ja löhötään sohvalla. Puhutaan miesten ja naisten ajatusmaailman eroista. Puhutaan elämästä. 

Maailma on taas parempi paikka. 

Muutama tunti tätä terapiaa ja uskon, että jaksan kuunnella ne biletyksen äänet kotona, kunhan vaan saisin nukkuttua. 

Kaveri antaa rasiassa ruokaa mukaan huomiseksi. Puolen yön aikaan toivotetaan hyvät yöt ja ovella kaveri vielä heittää korvatulpat matkaan. Hymyilyttää.

Kävelen kotiinpäin ja puhelin piippaa äidiltä viestiä. Äiti kirjoittaa että oli ihana Skypettää ja että miten ylpeä hän on minusta. Lämmin olo tulee sisälle. Hymy nousee korviin saakka. 

Tulen kotiin, hiljaiseen kotiin, ei ketään missään. Hiljaisuus. Ajattelen, että on Perjantai ja ainoa mitä haluan on nukkua. Ehkä pitäisi olla ulkona juhlimassa viikonloppua, eikö sitä me vielä nuoret tehdä ettei sitten vanhana harmita mikään? 

Ei tänä Perjantaina. 

Makaan sängyllä äidin tekemät villasukat jalassa. Mietin miten ihanaa on saada herätä huomenna aamulla ilman herätyskellon herätystä.

Kadulta kuuluu huuto: "It's Friday!" Naurattaa.